Heräsin
vähän ennen aamunkoittoa siihen, että yöpöydälläni
ollut viinipullo putosi lattialle. Nousin varovasti
sängystäni hapuillen lattialla olevaa pulloa. Yöllä
on varmaan satanut, ajattelin haparoidessani keittiöön.
Tämän päivän olin suunnitellut tarkkaan. Jo useiden
vuosien mietintä ja haave oli totetumassa. Paluuta ei
enää ollut. |
![]() |
|
Ennen kuin istuin auton penkille, mietin vielä kuinka päätös loppujen lopuksi syntyi itsestään. Minuun niin lähtemättömän vaikutuksen tehneenä, se musta pitkäkarvainen koira Harjun opiskeluajoilta palasi mieleeni. Kuinka paljon mielihyvää tämä tuottikaan silloin vapaana juoksennellessaan meille kaikille |
Muutaman
tunnin kuluttua saavuin Marjaanalle ja ei kulunutkaan
kuin tovi kun luokseni juoksi musta karvainen pallo. Voi
niitä mantelinmuotoisia mustia silmiä, jotka minua
katselivat!!! Ajattelin, että tämän otan, olisipa se
tyttö. |
|
|
Koirasta kasvoi Taikurin Dimirka niminen kissahullu belgi. "Täti, täti?": kuului useasti ovellani kun Mirkaa haettiin milloin lenkille milloin leikkeihin. Joku joskus kyselikin, kuinka uskallan antaa koirani lapsien mukaan? Mieleeni ei juolahtanutkaan, että belgi voisi olla pidättyväinen. |
Koulutushommat jäivät Mirkan kanssa vähiin. Työvuorot eivät antaneet mahdollisuutta osallistua kursseille ja olihan siinä osa omaa saamattomuuttakin. |
Muutama näyttely tuli käytyä vuosien saatossa. Ja menestyksen myötä kasvoikin innostukseni, mitä minä voisin antaa tälle rodulle? |
Vuosien aikana Mirka saikin 3-pentuetta. Ensimmäinen oli Taikurin H-pentue, jossa isänä oli Elosalaman Royal. 1980-luvun loppupuolella Suomeen saapui uros nimeltä Uriel de la Seravenne, jota Mirkalle suositeltiin. Näin syntyivät Mustantuulen A- ja B-pentue. |
7-vuotiaasta 13-vuotiaaksi Mirka asusteli Kaitaisen Annan luona. Karjakoirani otti vallan laumassa, johon Mirkalla ei valitettavasti enää paluuta ollut. |
| Tätä upeaa tyttömäistä
narttuani miettien olenkin ajatellut kasvatustyöni
tavoitteita. Mielestäni koiran tulisi olla sellainen,
että jokainen ihminen tulisi toimeen koiransa kanssa. "Ihmistä et sie pakottoo voi harrastammaa, sulassa sovus se yhteistyö pelaa!"
|
|
© Mustantuulen